Kalaneuvos Oy juhli viime vuoden lopulla yli 28 miljoonan euron investoinnin valmistumista ja uuden tehdaslaajennuksen avajaisia. Sastamalassa, Turussa ja Kaskisissa toimiva suomalainen perheyritys on tunnettu edelläkävijä kalanjalostuksessa, kalan tukkukaupassa, maahantuonnissa ja -viennissä sekä kalankasvatuksessa.
Yrityksen tähän asti mittavin investointi yli kaksinkertaisti tuotantotilat. Konserni on laajennuksen jälkeen Pohjoismaiden suurin savustetun kalan jalostaja – kalan savustuskapasiteetti on 40 tonnia vuorokaudessa. Uudelta tehtaalta viedään tuotteita ympäri maailmaa, ja yrityksellä on ensimmäisenä suomalaisena kalalaitoksena vientiluvat Kiinaan.
Kesällä 2019 aloitettua rakennushanketta alettiin suunnitella vuonna 2017, kun yrityksessä huomattiin, että toimintaa ei pystytty aiemmissa tiloissa enää kasvattamaan.
– Investoinnin taustalla oli toimintamme kasvu ja tavoitteemme kasvaa tulevaisuudessa sekä tuotantovolyymillä että markkinaosuuksilla. Fyysisten lisäneliöiden avulla mahdollistamme isomman mittakaavan tuotannon, kertoo Kalaneuvoksen käyttöpäällikkö Keijo Marjakoski.
Automaatio tuo tärkeää dataa
Laajennuksen jälkeen tuotantotilojen yhteenlaskettu pinta-ala on yli 11 000 m². Uusissa tiloissa tuorekalan käsittely on tehostunut entisestään, kun perinteisen käsin fileoinnin rinnalle on tullut automatisoitu fileointilinjasto. Myös lämminsavustuskapasiteettia lisättiin, ja savustusuuneja on nyt yhteensä kolmetoista.
Hankkeen pääurakoitsijana toimi Rakennusliike J. Malm. DDC-Tekniikka vastasi laajennuksen automaatiourakasta eli rakennusautomaation ohjelmoinnista, asennuksesta ja käyttöönotosta. DDC-Tekniikalta urakan vastuuhenkilönä toimi projektinhoitaja Jouni Hänninen.
Keijo Marjakosken mukaan ison tehtaan rakentamisessa korostuvat erityisesti energiatehokkuus ja olosuhteiden hallinta.
– Rakennusautomaatiolla on tärkeä rooli elintarviketuotantolaitoksessa, ja halusimme panostaa siihen. Automaation avulla varmistetaan tuoteturvallisuus ja se, että kalaa käsitellään ja säilytetään oikeissa lämpötiloissa, Marjakoski kertoo.
Uuden tuotantolaitoksen rakennusautomaatiojärjestelmään tallentuu tarkasti ajantasaista lämpötila- ja ilmankosteusdataa.
– Pystymme jälkikäteenkin tarkastelemaan esimerkiksi kalakylmiön lämpötilaa tiettynä ajankohtana sekä tarkkailemaan kiinteistön energiankulutusta. Automaation avulla myös mahdolliset laite- ja konerikot tulevat nopeasti tietoomme.
Vanhojen tilojen saneeraus käynnissä
Tällä hetkellä DDC-Tekniikalla on työn alla tuotantolaitoksen vanhojen, aiemmin palvelleiden tilojen automaatiosaneeraus.
– DDC-Tekniikan vahvuuksia yhteistyökumppanina ovat osaavat ja fiksut tekijät, joilla on tietotaitoa. Projekti on yhä kesken ja siksi kaikkia toiminnallisuuksia ei vielä ole käytössä, mutta uuden tehtaan järjestelmä toimii halutusti ja saamme sieltä käyttöömme tärkeää dataa, Marjakoski sanoo.