Huhtamäen uusi, 16 000 neliön tehdas valmistui Hämeenlinnaan kesällä 2019. Yhtiö on yksi maailman suurimpia elintarvikepakkausten valmistajia, ja Hämeenlinnan tehtaan lisäksi Huhtamäellä on yli 80 tuotantolaitosta ympäri maailmaa.
Uuteen tehtaaseen valmistui tuotanto- ja toimistotiloja, ja tilat rakennettiin kiinni jo aiemmin valmistuneeseen logistiikkakeskukseen. Tehtaalta lähtee tuotteita Pohjoismaihin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.
– Tuotanto otettiin käyttöön heinäkuusta 2019 lähtien vaiheittain. Vieressä olevasta vanhasta tehtaasta tuotiin kone kerrallaan uusiin tiloihin, kertoo Huhtamäen tuotantojohtaja Ari-Matti Tuovinen.
Tärkeää dataa koneista
DDC-Tekniikka vastasi uuden tehtaan rakennusautomaatiourakasta. Tuovisen mukaan tehtaassa rakennusautomaatio yhdistyy tuotantoautomaatioon, ja pääpaino on energiatehokkuudessa.
– Halusimme kohteeseen helppokäyttöistä rakennusautomaatiota, ja käyttöliittymiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Saamme nyt paljon sellaista mittadataa tuotantokoneista, mitä ei aikaisemmin ole ollut saatavilla. Esimerkiksi leikkuujätejärjestelmä ja paineilmajärjestelmä ovat linkitettyinä kiinteistöautomaatioon, Tuovinen kuvaa.
Urakan vastuuhenkilöinä DDC-Tekniikalta olivat Anne Liukkonen ja Ville Salmijärvi. DDC:n vahvuuksiksi Tuovinen nimeää osaamisen ja nopean reagoinnin.
– Saimme heidän avullaan nopeasti ratkottua tuotannon käynnistämiseen liittyviä haasteita, ja tuotanto saatiinkin käyntiin pian rakennusvaiheen valmistumisen jälkeen. Tästä oli meille todella suuri apu ja hyöty, Tuovinen sanoo.
Onnistunut yhteistyömalli tuottaa tulosta
Talotekniikkaurakoitsijana kohteessa toimi Tammelan Talotekniikka ja pääurakoitsijana YIT.
DDC:n ja Tammelan Talotekniikan yhteistyö on jatkunut jo pitkään, ja myös Tatella kiitellään DDC-Tekniikan ammattitaitoa ja reagointikykyä urakoissa.
– DDC-Tekniikka tuntee meidät hyvin ja tietää, mitä haluamme. He pystyvät tarvittaessa tekemään nopeastikin muutoksia kesken urakan, sanoo Kari Oinonen, LVI-puolen vastaava Tammelan Talotekniikasta.
DDC:n ja Taten yhteistyömalli näyttäytyi onnistuneena myös Huhtamäen suuntaan.
– Meille tilaajana tällainen malli toimi todella hyvin ja pystyimme helposti keskustelemaan suoraan DDC-Tekniikan kanssa. Hankkeen tiukasta aikataulusta huolimatta DDC-Tekniikka sai kaiken valmiiksi ajoissa, Ari-Matti Tuovinen kertoo.