Referenssit
Teemme kiinteistöitä älykkäitä jo lähes 500 urakan kokemuksella

Viinikan ABC:n RAU-urakka onnistui hyvällä yhteistyöllä
Noin 20 000 autoa kulkee päivittäin ohi Viinikan ABC:n, joka sijaitsee Tampereella Lempääläntien varressa. Moni myös pysähtyy ja poikkeaa ABC:lle, sillä siitä on vuosien saatossa tullut

Kale-liikekeskuksessa on rakennusautomaatiota eri toimijoiden tarpeisiin
Elokuussa 2021 Tampereelle avautui uusi liikekeskus Kale. Kuten nimestä voi päätellä, uusi keskus sijaitsee Kalevan kaupunginosassa, ratikkareitin varrella. Yhteensä noin 8000 neliön liiketilassa on monia

Hämeenlinnan uusi vankila valmistui aikataulussa
Hämeenlinnan satapaikkainen suljettu vankila naisille valmistui syksyllä 2020. Rakennus otettiin käyttöön marraskuun alussa. Uusi vankila rakennettiin vanhan, nykyisin tyhjillään olevan vankilarakennuksen läheisyyteen samalle tontille. Noin

Rakennusautomaatio on avainroolissa sairaalan arjessa
F-rakennus on Tampereen yliopistollisen sairaalan uusin ylpeys Taysin kampuksen keskialueella. Kesällä 2020 valmistuneessa rakennuksessa on nykyaikaiset tilat kliiniselle isotooppilääketieteelle ja verisairauksien hoitoon. Isotooppilääketieteessä tehdään kuvantamistutkimuksia

Kalaneuvoksen tehdaslaajennus yli kaksinkertaisti tuotantotilat
Kalaneuvos Oy juhli viime vuoden lopulla yli 28 miljoonan euron investoinnin valmistumista ja uuden tehdaslaajennuksen avajaisia. Sastamalassa, Turussa ja Kaskisissa toimiva suomalainen perheyritys on tunnettu

DDC vastasi Huhtamäen tehtaan automaatiourakasta
Huhtamäen uusi, 16 000 neliön tehdas valmistui Hämeenlinnaan kesällä 2019. Yhtiö on yksi maailman suurimpia elintarvikepakkausten valmistajia, ja Hämeenlinnan tehtaan lisäksi Huhtamäellä on yli 80 tuotantolaitosta

Ihanteelliset olosuhteet kävijöille ja kirjoille
Hämeenlinnan uusi pääkirjasto avattiin yleisölle syyskuussa 2020. Kuudentuhannen neliön rakennus koki vuoden 2019 aikana täydellisen remontin, jossa sisätilat, pinnat ja talotekniikka uusittiin vastaamaan nykypäivän tarpeita.

Huoleton automaatiourakka Ideaparkin laajennuksessa
Ideaparkin pohjoispäädyn laajennukseen avattiin elokuussa 2018 Pohjoismaiden suurin käytettyjen autojen kauppa Autoareena. Autokaupan tilat ovat kooltaan yhteensä yli 15 000 neliötä. Laajennuksen pääurakoitsijana toimi tamperelainen

Jo yli 300 yhteistä projektia JIS-Automationin kanssa
DDC-Tekniikan ja vankan aseman saavuttaneen JIS-Automationin yhteistyö alkoi kymmenisen vuotta sitten vuonna 2008. Tuolloin DDC-Tekniikka valmisti vielä alakeskuksensa itse, ja automaatio- ja sähköalan yritys JIS

Toimiva automaatio vähentää Tamron liiketoiminnan riskejä
Tamro Oyj on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija, jonka toimipisteet sijaitsevat Tampereella ja Vantaalla. Tampereen Lahdesjärvellä sijaitseva piste on rakennettu vuonna 2000, ja rakennusautomaatio

Palmia luottaa DDC-Tekniikan ammattitaitoon
Palmia (ent. Tekme) tarjoaa siivous-, kiinteistö- ja ruokapalveluja, työllistäen yhteensä noin 400 ihmistä. DDC-Tekniikan tarjoama rakennusautomaatiojärjestelmä Fidelix on kiinteistöpalvelupuolella käytössä laajalti erilaisissa kohteissa kouluista hoitolaitoksiin.