Uudet toimitilat Pirkkalaan

DDC-Tekniikan uusi toimisto valmistui ohitustien varteen

DDC-Tekniikan uudet toimitilat ovat valmistuneet Pirkkalaan osoitteeseen Jasperintie 334 C. Rakennus sijaitsee ohitustien varrella, ja paikalle on helppo tulla sekä Tampereen lähiseuduilta että Helsingistä. Aiempiin, Hatanpään teollisuustalossa sijainneisiin tiloihin verrattuna yritys sai rutkasti lisäneliöitä sekä toimiston että varaston puolelle.

”Firman kasvaessa halusimme investoida viihtyisiin ja käytännöllisiin työtiloihin. Nyt meillä on käytössä yli 300 neliötä kahdessa kerroksessa. Tilaa on sen verran reilusti, että pystymme näin korona-aikana huomioimaan turvavälit ja tekemään töitä myös tarvittaessa vuoroissa. Myös sijainti on meille loistava. Naapurissamme sijaitsee muun muassa pitkäaikainen yhteistyökumppanimme JIS-Automation”, kertoo DDC-Tekniikan toimitusjohtaja Jussi Leinonen.

Jatkossa uusissa tiloissa on tarkoitus järjestää myös koulutuksia. Varaston puolelle on valmistunut testiseinä, jota pystytään hyödyntämään esimerkiksi esiteltäessä rakennusautomaatiota opiskelijoille.

Haluatko tulla tutustumaan uusiin tiloihimme? Soita meille ja tule kahville!

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Facebook
Share on linkedin
LinkedIn
Share on twitter
Twitter

Ajankohtaiset artikkelit

Rakennusautomaatiossa ratkaisuja on yhtä paljon kuin rakennuksia

Energia-asiantuntijana työskentelevä Ilkka Kasari on valmistunut energiatekniikan diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta (LUT) vuonna 2012. Energia- ja LVI-tausta on tullut hänelle ikään kuin verenperintönä: 11-12-vuotiaana Kasari oli ensimmäisessä kesätyössään isänsä maalämpö- ja lattialämmitysyrityksessä, ja kokemus ohjasi hänet suuntautumaan alalle.

Lue lisää »